Espanjan matkasta on kulunut noin 2.5 kuukautta, tuntuisi että siitä on ikuisuus. Koulu täällä päin alkoi painaa päälle heti kun palasimme. Tehtävää oli enemmän kuin yhdelle ihmiselle voisi edes kerralla antaa. Matka on tavalla tai toisella tullut uniin ja se välähtelee puheissa ja ajatuksissa todella usein. Välillä kaipaan sinne toden teolla, se lämpö, ne lapset. Kun nähtävyyksiä on nähnyt, voisi nauttia aivan erilaisesta Espanjasta. Nauttia tunnelmasta, kirjoittaa, nähdä Malagaa, opetella tanssimaan flamencoa ja oppia kieltä. Kenties suppaamaankin. Eräässä unessani olin mennyt viikoksi tuutoroimaan sinne lähteneitä opiskelijoita yhdessä Katan kanssa, jonka kanssa siis olimme siellä syksyllä. Koulusta kun lähdimme aunnollemme, mietin mitä sitä voisi tehdä. Nähtävyydet oli nähty jo syksyllä, joten ajattelin, että lähden lenkille, syömään ja kirjoittamaan. En tiedä mihin päädyin.
Olen vastaillut paljon seuraavien vaihtoon lähtevien kysymyksiin. Olisiko teillä jotain kysymyksiä, joihin voisin vastata täällä blogissa?
Ennen ja jälkeen matkaa meidän piti tehdä kielitestit, jotka tulivat Erasmukselta, jonka kautta meidät mielestäni lähetettiin. Matkan jälkeen olin myös velvollinen kertomaan matkasta muille opiskelijoille. Matkan takia meillä jäi täällä tunteja välistä, joten meisän piti tehdä tehtäviä, jotka liittyivät työssäoppimiseemme siellä. Millaista perhetyötä tehtiin aurinkorannikon suomalaisessa seurakunnassa, miten perheitä kohdattiin koulussa ja miten monikulttuurisuus näkyi koulussa. Niitä teimme sitten matkan jälkeen. Sen lisäksi oli perhetyön projektia ja joulupolkua, mihin hyppäsimme mukaan.Paljon tehtävää ja mieli oli vielä Espanjan auringon alla.
 |
| Tässä ensimmäisen ja viimeisen päivän näkymää kun astuimme ulos/sisään renfeen. |
Opin tuon matkan aikana hyvin paljon ammatillisesti kuin myös henkilökohtaisella tasolla. Ammatillisesti se oli hyvin itsetuntoa kohottavaa, kun pidimme Katan ja Mariannan (joka myös oli koululla työssäoppimassa) liikunnallisen toimintatuokion jokaisen luokalle. Neljävutoiaiden kanssa sujui mielestämme erittäin hyvin. Mutta kolmevuotiaiden opettajat päättivät, että heidän luokkansa tulevat samaan aikaan eli salissa olisi yhteensä 2x25 kolmevuotiasta päätöntä kanaa. Eihän se nyt voinut mennä kuin strömsössä. Kenelläkään ei ollut yhtään mielenkiintoa odottaa omaa vuoroaan vaan jo pelkästään se, että oltiin uudessa ympäristössä, sai lapset juoksemaan aivan villinä ympäriinsä. Mutta jos sai muutamankin lapsen keskittymään edes vähäksi aikaa voi olla omasta kielitaidostaan ja auktoriteetistaan ilman kielitaitoa. Tuli sellainen olo, että jos pärjäsin siellä ilman kunnollista kielitaitoa niin miksi en pärjäisi täällä omalla kielelläni.
Henkilökohtaisesti opin olemaan ruoskimatta itseäni liikaa sen perusteella millainen olen, mitä päätöksiä teen tai virheistäni ja siitä miten muut ihmiset kohtelevat minua. Koska kaikki ei ole kiinni siitä että minä itse olisin tehnyt jotakin väärin tai olisin ollut muka vääränlainen. Mitä auttaa itseni ruoskiminen asioista joille en enää voi mitään tai jotka eivät olleen riippuvaisia omasta toiminnastani. Sillä ei saa mitään asioita tekemättä, eikä se helpota mitään. Tuo ajatustyö joka lähti keskustelusta erään paikallisen suomalaisen kanssa, on kantanut hedelmää, itseni soimaaminen joka asiasta on ainakin vähentynyt.
 | ||
| Matka jatkuu! |
Vaikka matkasta on aikaa, palaan haikein, mutta onnellisin mielin aina välillä Espanjan Los Bolichesiin! Kiitollinen, siunattu, onnellinen!
